Pyhän Jaakobin vaellus

Pyhän Jaakobin tie, El Camino de Santiago,on ollut yksi tärkeimpiä kristillisiä pyhiinvaelluskohteita jo kaukaa keskiajalta, muut kaksi yhtä tärkeää ovat olleet Rooma ja Jerusalem. Se on ollut olemassa noin tuhat vuotta.

Ennenkuin se palveli pyhiinvaellusreittinä, tällä tiellä oli merkitystä Roomalaisille ja Kelteille jotka elivät Pohjois-Espanjassa. Sen silloisen päätepisteen Finisterren (Finis Terrae) ajateltiin olevan pyhä paikka, maailman ääripiste.

Pyhän Jaakobin ruumiin hautapaikka on syy nykyisille pyhiinvaelluksille Santiago de Compostelaan. Tarina kertoo että kun hänen päänsä oli katkaistu Palestiinassa, hänen seuraajansa ottivat mestarinsa ruumiin ja laittoivat sen laivaan jonka miehistönä olivat enkelit. Seitsemän päivän purjehduksen jälkeen laiva tuli Ulla -joen suulle Galiciassa, Espanjan luoteisosassa. Laivan rantauduttua Pyhän Jaakobin seuraajilla oli suuria vaikeuksia mestarinsa hautaamisessa, niitä aiheuttivat ennenkaikkea kuningatar Lupa ja kuningas Duyo, kristinuskon vannoutunut vihollinen.
Tapahtui useita ihmeitä, ja niiden saurauksena Apostoli Jaakobin jäännökset haudattiin paikalle johon sittemmin kasvoi nykyinen Galician pääkaupunki Santiago de Compostela. Kuningatar Lupa kääntyi sittemmin kristinuskoon.

Pyhän Jaakobien tien vaeltajia on vuosittain suuri määrä. Galician itsenäinen maakunta on järjestänyt reitille nimenomaan pyhiinvaeltajille tarkoitettuja refugioita, majoituspaikkoja. Ne ovat hyvin yksinkertaisia, tarkoituksena tarjota vaeltajille katto pään päälle, ei muuta. Refugioon pääsee esittämällä etukäteen hankittavan pyhiinvaeltajan passin, ja yöpyminen siellä on maksutonta, tosin on suotavaa jättää lähtiessään pieni korvaus refugion ylläpitoon.

Santiago de Compostelaan johtavia pyhiinvaellusreittejä on useita, pisimmät alkavat kaukaa muista maista. Tämä on Ranskalainen reitti, joka alkaa läheltä Galician maakunnan rajaa, O Cebreiron kylästä, ja on pituudeltaan noin 150 kilometriä.

Tuhannet ja taas tuhannet ovat vaeltaneet tätä ikivanhaa reittiä, heidän joukossaan tiedetään olleen myös Pyhän Fransiskus Assisilaisen, perimätiedon mukaan vuonna 1214. Nykyisin reitin kulkee kävellen tai polkupyörällä noin 30 000 ihmistä vuosittain.

Refugiot, pyhiinvaeltajien majapaikat, noudattavat tarkkoja sääntöjä:

- Jokaisella on oltava etukäteen hankittu pyhiinvaeltajan passi, jonka saamiseksi vaeltaja on sitoutunut noudattamaan pyhiinvaelluksen hyviä tapoja ja sääntöjä.

-Ne vaeltajat jotka taivaltavat jalkaisin tai joilla on jokin kulkemista haittaava ruumiinvamma, ovat etuoikeutettuja majapaikkaan. Kävelijöiden jälkeen tulevat ne jotka ovat liikkeellä polkupyörällä tai hevosella, ja viimeksi muuta kulkuneuvoa käyttävät.

-edellinen huomioiden, nukkumapaikat jaetaan tulojärjestyksessä, niitä ei missään tapauksessa ole mahdollista varata etukäteen.

-refugiossa yöpyminen on ilmaista, samoin informaatio- ja ensiapupalvelut, tallit hevosille ja säilytystilat polkupyörille. Pesutiloja ja puhelinta voivat pyhiinvaeltajat käyttää korvausta vastaan.

-Pyhiinvaeltajalla on oikeus viipyä yksi yö, lukuunottamatta sairastapauksia ja Jumalan tekoja kuten luonnonmullistukset.

-Refugio suljetaan iltaisin kello 23.00, ja valot sammutetaan 23.30. Liikkeelle on lähdettävä ennen kymmentä aamulla.

-Lemmikkieläimet sokeiden opaskoiria lukuunottamatta ovat kiellettyjä.

-Refugioissa ei tarjota aterioita.

-Pyhiinvaeltajien odotetaan jättävän käyttämänsä tilat puhtaaseen ja hyvään kuntoon ja käyttävän vettä ja sähköä säästeliäästi.

Varhaisimmat muistiin merkityt vaellukset Pyhän Jaakobin hautapaikalle Compostelaan ajoittuvat yhdeksännelle vuosisadalle. Se oli tunnetuin kaikista pyhiinvaelluksista, ja sen vaeltaneilla oli tapana tuoda mukanaan erityisen Galiciassa tavattavan simpukan kuoria palatessaan todisteeksi siellä käynnistään.

Kun kirkko otti käyttöön rangaistusjärjestelmän osana rippiä ja syntien tunnustamisrituaalia, pyhiinvaellukset olivat yksi käytössä olleista rangaistuksista määrättyjen rikkomusten sovittamiseksi. Katolinen ensyklopedia kertoo:

"Inkvisition rekistereistä Carcassonessa...(ranskalainen kaupunki) ...näemme että seuraavat ovat suurimpia keskuksia joihin on tehty vakavammista rikkomuksista rangaistukseksi määrättyjä pyhiinvaelluksia: Apostolien hauta Roomassa, Pyhän Jaakobin hautapaikka Compostelassa, Pyhän Tuomaan jäännökset Canterburyssa ja Kolmen Kuninkaan jäännökset Colognessa."

Euroopan neuvosto julisti 1976 tämän pyhiinvaellusreitin ensimmäiseksi Euroopan Kuttuurireitiksi, ja UNESCO liitti sen "Wolrd Heritage sites" -listalleen vuonna 1993.

Alku

28. kesäkuuta 2005, illalla

Perille tultiin, vaikka myöhemmin kuin oli tarkoitus. Lento oli myöhässä.

Pienen Miehen ystävä hänen edelliseltä matkaltaan, Juan Jose, katolinen pappi joka työskentelee Santiago de Compostelassa, oli ystävällisesti tullut meitä vastaan lentokentälle ja tarjosi kyydin pikkuiseen, kauniiseen O Cebreiron kylään josta huomenna lähdemme liikkeelle.

Ensimmäinen yö refugiossa, kylä on hiljainen ja kaunis, tunnelma hyvin rauhoittava; nyt mennään aikaisin nukkumaan ja aamulla viimeistään seitsemältä liikkeelle kohti ensimmäistä etappia Triacastelaa, sinne on vuoristoista matkaa 26 kilometriä ja luvassa on kuuma päivä.

29. kesäkuuta, ensimmäinen päivä

O Cebreirosta Triacastelaan (26 km)

Heräsimme jo aikaisin refugion lattiapaikoilta makuupusseista, siellä oli kuusi huonetta, ja silti meitäkin samassa huoneessa kuusitoista.

Lähdimme vaeltamaan kuuden aikaan, yöllä oli ollut kaatosade ja oli hyvin kosteaa. Luonto täällä on ihanan vehreää, kuin Irlannin nummet, täällä sataa paljon.

Heti alkuun oli hyvin jyrkkää, mutkittelevaa nousua, ja tuntui hiukan lohduttomalta kun pitkältä tuntuneen kiipeämisen jälkeen näimme kyltin joka osoitti takaisin refugiolle ja kertoi että olimme taivaltaneet kokonaista 500 metriä. :-) Suunta ylöspäin jatkui, ensimmäisiin viiteentoista kilometriin kolmen jyrkän nousun kanssa kului suurin osa kävelyjajasta. Oli kylmää ja kosteaa, kun olimme yli 1200 metrissä kävelimme välillä matalalla olevien pilvien sisällä ja kastuimme likomäriksi. Viimeiset kymmenen kilometriä olivat sitten jyrkkää alamäkeä josta varoitettiin, sen etenimme todella rivakasti päästäksemme lämmittelemään.

Triacastela on kaunis, saimme tällä kertaa refugiosta oikein sängyt ja tyynyt kun tulimme niin ajoissa. Kuivia vaatteita päälle ja rentoutumista, Pieni Mies meni vielä pyhiinvaeltajien jumalanpalvelukseen paikalliseen kirkkoon.

Energiat täällä tuntuvat hyviltä, ulkoilma ja kävely virkistää myös ajatuksia. Kaikki hyvin.

___________________________

30. kesäkuuta, toinen päivä

Triacastelasta Sarriaan (26 km)

Aamusta aikaisin taas liikkeelle. Emme olleet hankkineet eilen mitään aamiaiseksi, ajattelimme poiketa jossain reitin varren useista paikoista heti alkumatkasta. Vaelsimme alempaa laaksoreittiä koska ylempi oli suljettu. Sielläpä ei sitten ollutkaan mitään muuta kuin kaunista, vehreää metsää ensimmäiset kolme ja puoli tuntia. :-) Nälkäisinä löysimme viimein aamiaispaikan ja matka jatkui uusin voimin. Välillä melkein kuin sademetsässä, huikaisevan vihreää, tänäänkin sadetta mutta vähemmän kuin eilen, nyt ei oltu märkiä, kosteita vain. Pieniä muutaman talon kyliä, paljon lehmiä, rankempi matka kuin eilen paljoine nousuineen ja laskuineen, jalat rakoilla mutta alkavat jo tottua. Mustia etanoita, ihan iilimadon näköisiä, on siellä täällä.

Iltapäivällä huomaan miten suuresti mieli on rauhoittunut, vaeltaessa ei pohdiskele asioita, sitä vain vaeltaa. Emme puhu paljon Pienen Miehen kanssa, hiljaisuus on kaunista.

Illalla jumalanpalvelus tunnelmallisessa kirkossa, pappi rukoili pyhiinvaeltajille vapautusta, rauhaa ja toivoa. Vahvat energiat ja hieno tilaisuus, päätin käydä näissä tilaisuuksissa päivittäin. Mieli kirkas ja rauhallinen,

kaikki hyvin.

_______________________________

1. heinäkuuta, kolmas päivä

Sarriasta Portomariniin (23 km)

Taas kuudelta aamulla taipaleelle. Lihakset kipeinä, tänään yllättävästi vaikein päivä toistaiseksi. Rakkoja jaloissa, kuumotusta, sinnitellen eteenpäin. Muutama jyrkkä lasku, vähemmän nousuja, onneksi. Vesikin loppui kun ei oltu varattu, onneksi saatiin kanssakulkijoilta. Hienot, vaihtelevat maisemat, kauniita kirkkaita puroja, upeaa. Kymmenkunta kilometriä ennen loppua tuntui että nyt en jaksa enää yhtään, jaksoin kuitenkin kun ei paljon vaihtoehtoja ollut.

Nyt perillä, Portomarin on hyvin kaunis kylä, järvi ja siinä siltoja, vehreää, upea paikka. Väsyneitä mutta onnellisia, taas ollaan perillä.

Kaikki hyvin.

__________________________

2. heinäkuuta, neljäs päivä

Portomarinista Palas de Reihin (22 km)

Aikaisin ylös ja kuudelta taas liikkeelle, on tiedossa kuuma päivä. Lihakset tuntuvat jo tottuneen, ei enää sellaisia kipuja kuin aikaisemmin. Tasaisempaa maastoa ja maisemaa tänään, ollaan kaiketi noin 600 metrissä. Kukkuloita, metsää. Yhdentoista aikaan aurinko alkaa porottaa kuumasti, paljon vettä ja lisää kävelyä. Jalkoja polttaa kuin tulessa, isoja rakkoja, olisi pitänyt hankkia kunnon vaelluskengät eikä lähteä näillä vanhoilla lenkkareilla. :-) Yli yhdeksän tunnin vaelluksen jälkeen tulee viimein stoppi.

Nyt Palas de Reissä, aika suuri kaupunki, on mentävä lepäämään ja lääkitsemään jalkoja, puhkomaan rakkoja. Kova päivä mutta selvittiin,

kaikki hyvin.

_________________________________

3. heinäkuuta, viides päivä

Palas de Reistä Melideen (14 km)

Tavan mukaan taas aamusta liikkeelle. Tasaista maisemaa, ihana, viileä ilma. Metsää ja kukkuloita, helppoa kävellä. Jalat olivat vielä kipeinä rakoista ja huonoista kengistä, ja yhtäkkiä edellä kulkenut Pieni Mies löysi polulta vaelluskengät! Ei ketään mailla halmeilla, ja kengät keskellä polkua. Lähetin hiljaisen kiitoksen, kengät sopivat hyvin ja loppumatka oli helppo.

Vaeltaessa mieli on rauhoittunut, fyysinen ponnistelu vie huomion turhilta pohdinnoilta. Kiitollisuus, yhteishenki muiden vaeltajien kanssa (Buen Camino!) ja mielen kirkastuminen ovat vallitsevia tuntemuksia. Kirkossa pappi taas puhui hyvin koskettavasti yhteishengestä ja oli iloinen siitä miten paljon nuorta väkeä on vaeltamassa.

Refugio on suuri mutta rauhallinen, saimme oman kerrossängyn, tunnen miten henkinen ja fyysinen kestävyys kasvavat rinta rinnan kun matka etenee.

Kaikki hyvin.

_______________________

4. heinäkuuta, kuudes päivä

Melidestä Arzuaan (14 km)

Upea päivä! Taas lähdettiin aikaisin, jalat ei enää yhtään kipeät ja kulku sujui uusilla taikakengillä kuin itsekseen. Matkalla poikettiin pienen kylän kahvilassa ja saatiin oikein pannukahvia! Maisemat tasaisia, peltojen poikki, pienten kylien ohi, hiukan nousuja ja laskuja mutta ei paljon. Hiljaista, syvän, aidon hiljaista. Muita vaeltajia ei näkynyt, taidettiin kulkea tänään niin nopeasti. :-) Pilvinen päivä, juuri sopiva vaeltamiseen, mieli iloisena ja kirkkaana.

Pitkä iltapäivä käytettiin lepäämiseen, meditointipäivä. Lopuksi kirkkoon, muutkin vaeltajat olivat jo tulleet ja siellä meitä oli paljon.

Refugiossa yli kolmekymmentä samassa huoneessa, hyvät energiat, vahva yhteenkuuluvaisuuden tunne, ystävällisiä, seesteisiä ajatuksia ilmassa.

Kaikki hyvin.

______________________

5. heinäkuuta, seitsemäs päivä

Arzuasta Arcaan (21 km) ja sieltä edelleen Santiago de Compostelaan (17 km)

Ihmeellinen päivä! Hienoja maisemia, vanhoja kärryteitä joilla saattoi aistia keskiaikaisen pyhiinvaeltajan tuntemuksia, paljon eukalyptusmetsää, tuoksu ja tunnelma sanoinkuvaamaton. Kävely sujui kuin siivillä. Pusero oli kuuma ja sidoin sen vyötärölleni, huomasin sen sitten pudonneen jonnekin matkan varrelle. Ole hyvä, sinä tuntematon kanssamatkaaja joka sitä tarvitsit, olkoon vaelluksesi hyvä ja turvallinen.

Kävelimme vahingossa (!) ohi etappikylän eli Arca O Pinon, ei haitannut yhtään, päätettiin jatkaa kun matka taittui niin joutuisasti. Jatkoimme aina Santiago de Compostelaan saakka, pitkä päivä mutta ehdottomasti vaivan arvoinen! Perille päästyä huomasin että reppuni toinen hihna roikkui enää parin langan varassa, ei haittaa, perillä ollaan!

Nyt Santiago de Compostelassa, kävimme rukoilemassa Pyhän Jaakobin haudalla. Rukoillessani tunsin äärettömän voimakkaan energian, yhteenkuuluvaisuuden ja rakkauden suuren ja puhdistavan voiman.

Katedraali on mahtava: kaunis ja suuruudessaankin herkkä ja täynnä yksityiskohtia. Siellä on pylväs johon on kulunut pyhiinvaeltajien kosketuksista syvä ura, siihen koskettaessa on lupa toivoa. On myös kaunis kivinen enkelinpää jonka otsaa vasten oma otsa painetaan ja rukoillaan tai toivotaan. Pyhiinvaeltajien jumalanpalvelus oli hyvin koskettava ja kaunis, ravintoa sielulle.

Aina hyväntuulinen Juan Jose opastaa meitä, vie syömään ja kertoo historiasta. Mies kuin tietosanakirja: hän voi kertoa tunnin jostain yksityiskohdasta ja siihen liittyvistä tapahtumista. Hän on aikaa sitten ylittänyt eläkeiän, mutta omasta halustaan jatkaa täällä työtään edelleen, ja on hyvin kiireinen. Pieni Mies arvostaa tätä korkeasti sivistynyttä sydänystäväänsä suuresti, pitää häntä malliesimerkkinä kutsumuksen perusteella työtään tekevästä ihmisestä. Minun on helppo olla samaa mieltä nyt kun olen hänet tavannut.

Nyt ollaan kaikessa rauhassa täällä torstai-iltaan asti, sitten lennetään kotisaarelle jossa Iso Mies on meitä yöllä vastassa, luotettavana niinkuin aina. Juan Jose tulee seuraavalla lennolla Kanarialle työasioissaan (!), varaudumme tietysti osoittamaan hänelle arvostustamme ja vieraanvaraisuuttamme.

Syvä rauha ja levollisuus valtaa mielen.

Kaikki hyvin.